[takaisin videolistaan]


Krull

(kaikkea sitä...)


 
 Marko Ikäheimo

Minä näin tämän mestariteoksen viimeksi jotain kymmenkunta vuotta sitten. Ilmeisesti tajuntani on aktiivisesti suodattanut kaameimman tökeryydet pois, sillä en minä muistanut elokuvan ihan tällainen olevan! 

Avaruudesta keskiaikaiselle planeetalle saapuneessa linnoituksessa asustaa Äärimmäinen Paha. Pahuus nappaa (aika simpsakan) prinsessa kesken hääjuhlien. Uskomattoman luiskaotsainen prinssiylkä tietenkin ryykää apujoukkojen kera perään. Ilmeisesti ylitiukat nahkahousut estävät hänellä verenkiertoa elintärkeissä elimissä. Minä olisi vastaavassa tilanteessa yrittänyt rikkoa vapaan pakoonpötkimisen piiriennätystä suuntana naapurigalaksi.

Kieltämättä jollakin kieroontuneella tavalla mielenkiintoinen tuttavuus elokuva, jossa käsikirjoittajat ovat alkumetrien jälkeen täysin eksyksissä. Totaalisen sumenemisen paikat näkyivät selvästi kohtina, jossa juoneen oli hihasta reväisty taas yksi uusi puolivillainen käänne. Niitä on lopussa sellainen ryväs, etten edes yritä vyyhteämään sitä auki.

Erityimaininnan ansaitsee ehdottomasti dialogin kirjoittaja. Saavutustensa perusteella hänet pitäisi nylkeä, suolata ja ripustaa puunoksaan kuivumaan. Samaa tasoa vuorosanoille olen viimeksi tavannut Visa Mäkisen elokuvissa. 

Antaisin muuten nelosen, mutta kaamea dialogi ja tökeröt juonenkäänteet nostavat arvosanan perversiokertoimella seiskaan.

***
Tapio Kivirauma
Rautalangasta väännetty juoni. Tekijöillä fantasiakliseet  "hyvin" hallussa.

B-elokuva? 8

***
Ari Miettinen
Krull. Roskaa. Juoni oli epalooginen, sankarit poltti tulihepoillaan vahan liikaa peltoja jne. .. arvosana: 4.
 
***
Aki Miettinen
Sankarina elävä liekinheitin jolla oli lisäksi lentävä sirkkeli aseenaan. Arvosana: 6 
***
Ilkka Roinisto
Oli niin huono....että tämä äärimmäisen legendaarinen perversiokerroin teki siitä hauskan.

tämä saa: 7

***
Paula Jantunen

Ah-niin-ihanaa 80-lukua, esikuvat suoraan luettavissa. En olisi uskonut Legendin jälkeen että sama teema voidaan panna vielä huonommaksi, mutta pakko sitä oli silmiinsä ja korviinsa luottaa. Kässäri ja näytteleminen ovat suorastaan naurettavia ja dialogi hakee jo vertaistaan.

Arvosana: tahattoman komiikan ansiosta 5.

***
Raatimme armoton arvio kuuluu:
 
 
Marko 
Tapio
Ari
Aki
Ilkka
Paula
Keskiarvo
7
8
4
6
7
5
6
 

 

****
[takaisin videolistaan]