|
Samuraileffaa seitkytluvun alusta (tai jostain sieltä). Kyseinen "partaveitsi" on japanin feodaaliajan poliisiviranomainen, eikä mikään turha jätkä olekaan. Konnat saavat maistaa miekkaa. Naispuolisia epäiltyjä kuulustellessaan Razor käyttää sensijaan toista pamppuaan, jota hän harjoittaa mm. asettamalla jortin laudalle ja lyömällä pulikalla päälle (klonk). Juonesta ei sen kummempaa, aika tavanomainen salaliittohomma. Tusinahojohojon yläpuolelle raina nousee äärimmilleen viedyn machopullistelun voimin. Puhtaalle testosteroniannokselle annan ysin. No ei tämäkään elokuva lopu
kovin perinteisesti... Minusta Tuntuu, että minua on purrut chanbara-kärpänen,
kun nämä samurai leffat tuntuvat päivä päivältä
kiehtovimmilta. Ja ohjaaja Kenji Misumi on ehdottomasti yksi lajin
taitavimpia tekijöitä (vastuussa pitkälti
Ai juu, jenkki levyn takakanne warning teksti: "contains Extreme Violence, Nudity, Strong Sexual Content. May create feelings of male inadequacy." pitää muuten sitten paikkansa! Japanilaiseen tyyliin leffalle on tehty kaksi jatkoosaa. Elokuvassa seurataan parin päivän ajan machosamuraipoliisin työskentelyä Japanin historiallisessa pääkaupungissa Edossa. Päähenkilöllä on hieman erikoiset elintavat ja kuulustelu- metodit, mutta virkaveljet ja rikolliset kunnioittavat ja pelkäävät häntä kuin itse vanhaa pihtihäntää. Elokuvan 70-luvun funk-musiikki ansaitsee kunniamaininnan. 10
|