|
Mario Bravan leffa jostain 60-luvulta, vampyyreja
en kylläkään nähnyt yhtään. Scifiäkin
piti olla, sitäkään en pahemmin huomannut. No, kyllähän
siellä jotain avaruusaluksella suihkattiin. Mukavaa muuten huomata,
että kerrankin aluksen tekniikka ei ollut suoraa ekstrapolaatiota
nykyvastaavasta. Itse asiassa komentosillalla taisi olla yhteensä
noin kolmisenkymmentä nappulaa, niin se käyttäjäystävällisyys
edistyy. Tosin näyttöruutu oli
Mutta kyllä tälläkin lotjalla päästiin jonnekin
tuntemattomalle planeetalle aikaisemmin haaksirikkoutunutta tähtirekeä
pelastamaan. Valitettavasti myöhässä, paikalta löytyi
vain ruumiita. Onneksi jokaisen itseään kunnioittavan avaruusaluksen
varustukseen kuuluu varasto futuristisia hautakiviä ja käteviä
rautalevyjä, joiden alle ruumiit voi haudata
Lopun aikaa juoksennellaan ympäriinsä nahkapuvuissa ja jauhetaan
tyhmään dialogia kappaleiksi surkealla näyttelemisellä.
Jos olisi oikein pervolla tuulella, antaisin ysin. Valitettavasti humöörintaju
oli tänään vähän matalalla, joten seiska irtosi.
****Perinteinen styrokskulissiscifimörköily viuuvouu-äänineen joskus 60- tai 70 - luvulta. Melko siedettävä katsoa, muttei oikeastaan sisältänyt huippukohtia, eikä vampyyreja. Planeetta esiintyi. Arvosana jotain 7...
|