| Pimeimmässä Afrikassa (tiikereineen
ja intialaisineen kaikkikeen) on metsän siimeksessä synkeä Pääkalloluola. Luolassa asustaa Vaeltava Aave, mies joka ei voi kuolla. No, kyseisen sankarin toimi periytyy isältä pojalle, joten eipä siinä sen kummoisempaa
mysteeriä.
Koko olemassaolonsa aikana Vaeltava Aave - Mustanaamio on taistellut
rikollisuutta vastaan. Erikoisesti hän on ollut napit vastakkain
pahojen Sigh-merirosvojen kanssa, joiden käsissä ensimmäisen
Mustiksen isä sai surmansa. Elokuvan sankari, 30-luvun Mustanaamio
selvittää, miksi joukko konnia haluaa käsiinsä
salaperäiset jadesta, hopeasta ja kullasta valmistetut pääkallot. Vyyhteen sotkeutuu myös sankarimme isän murhannut Sigh-rosvo sekä kaunis naispuolinen lentokonekaappari simpsakoine apulaisineen.
***Ihan kiva nähdä nastamuumiokin leffana, vaikka loppulos ei aivan ole ennakko-odotusten tasolla. Ensinnäkin violetit trikoot sankarilla ovat hieman omituinen fashion statement, mutta se menee alkuperäisen sarjakuvan jenkkivärityksen typeryyden piikkiin. Myös juoni yrittää olla vähän liikaa Indiana Jonesia rahkeiden riittävyyden jäädessä harmittavan vajavaiseksi. Pääosa esittäjä (Billy jotakin, en jaksanut tarkistaa IMDB:stä) ei ollut oikein riittävä täyttämään roolinsa saappaita. Mutta sitävastoin Catherine Zeta-Jones on hurmaava, kuten yleensäkin. Lisäksi hän vielä pukeutuu nahkaan ja ...slurp. Juonelle kahdeksikko, toteutukselle sama ja Zeta-Jonesille
yksitoista.
***Minä pidin violetista puvusta. Elokuva oli
tehty ihan mukavasti kieli
poskessa, mutta ei ehkä juuri tämän huumorin tietoisuuden
takia ollut niin
hauska kuin "vakavampi" teos olisi ollut. Elokuvan hyviä puolia
olivat
mustiksen puku, hyppääminen lentokoneesta hevosen selkään,
kalloista läh-
tevät taikalaserit ja Catherine Zeta-Jones.
***Vaeltava aave eli kotoisesti nastamuumio oli sarjakuvana erittäin viihdyttävä. Tilaamaanhan en sitä nassikkana tietenkään pystynyt, mutta raahasin vähät karkkirahani divariin tai "lainasin" lehteä kavereilta. Parhaimmat hetket koin lähiparturissa, johon Mustis oli tilattu. Pettymys oli toisinaan suuri, kun leikkuuhomma tuli valmiiksi ennenkuin lehti oli luettu. Niin oli silloin, ja muistot tulivat voimakkaasti mieleen ennen Mustanaamion elokuvaversion katsomista. Odotukset olivat kovat. Elokuvan jälkeen (aikana) oli olo vähän kuin olisi hiukset revitty päästä ja lyöty pääkallosormuksella korvan taakse. Sinisen trikooBillyn vielä jotenkin kesti, mutta kun joukkoon liitettiin mystiset Use Force-pääkallot, tuntematon saari merirosvoineen ja täysin päätön lentokonekohtaus, oli romahdus täydellinen. Missä olivat pygmit, Eden, kultarannikko, edellisten mustisten tarinat jne? Saatikka sitten JUONI. Piru perii, jos ne tekevät Urho Tulitukastakin elokuvaversion... Arvosana: syvältä ***Mukavaa ja harmitonta toimintaa. Paaosan esittajalle
olisin kylla
suositellut steroidi/hormoni-kuuria. 8
***Lisää puvuista:
2) Sanomalehti alkoi painaa The Phantom sarjaa väreissä. "Ei tässä ole aikaa alkaa kysellä tekijältä, olkoon violetti". 3a) Tanska? 3b) Ruotsi: Sininen asu lipun mukaan, keltainen ei käy.
3c) Suomi: Mustanaamio sopii sille nimeksi kun sillä on naamari, ei sitä voi Aaveeksi nimittää kun sillä ei ole lakanaa. Siniset trikoot kun ollaan Suomessa. 3d) Norja? 4) Ranska. Le Fantom eli siis Fani Tomi eikun...Aave ja kostajahan se on eli punaiset trikoot niin pahisten on helpompi siihen osua. Pahiksilla on niin huonot olot jo ennestään. Voi, voi niitä pahiksia. oma arvioni: Edellinen The Phantom tehtiin 1943. Aikaa on kulunut siitä, niin. The Phantom (1996)
Billy Zane (Sniper - upea leffa, Memphis Belle, Tombstone, Titanic,
Dianaa esittänyt Christy Swanson (Buffy the Vampire Slayer) on ihan pirteä mutta hiukset ovat vaaleahkot. Sala (Catherine Zeta-Jones) jota ei sidota elokuvassa - Timon pettymykseksi - esittää loistavasti konnaa joka osaa eläytyä hetkeen ja muuttaa elämän filosofiansa. Treat Williams (Xander Drax) esittää ystävällistä selkään puukottavaa gangsteria joka uskoo hokkuspokkus kalloihin. Elokuvan huono puoli olivat juuri nämä kallot tai paremminkin säteet. Ei Aave tarinoissa tällaisia ennen ole ollut. Hollywood sekoilua.
Sukellusvene pako räjähtävältä saarelta kruunaa kaiken. Zeta-Jonesin lentorosvot jatko-osaa odotellessa: Phantom 2040 (1994) TV-sarja voi joskus tulla Suomeen. Toivotaan. |