|
Yritimme ensin katsoa elokuvan Mr Vampire II. Ykkösosa on kuulemani mukaan ihan laadullista kamaa, mutta tämä oli täyttä puppaa. Niinpä pistimmekin pelin poikkin kymmenen minuutin kärsimyksen jälkeen ja vaihdoimme elokuvaa. Dragon Inn on Kiinan feodaaliaikaan sijoittuva Kung-Fu-vaijerilentelyraina. Paha eunukki haluaa vallan itselleen ja sotajoukkonsa avulla on hyvin lähellä saadakin sen. Eritotenkin kun plakkarista löytyy myös salaisia aseita, kuten nurkan taakse kaartava nuoli ja muutama muu ihmehärveli. Kilkevajaata keisariehdokasta vastustamaan asettuu kuitenkin joukko sankareita, taikka jotakin vastaavaa.
***Olihan tämä ihan isolla rahalla tehty. Joukkokohtauksissa oli näyttävyyttä ja kuvaukseenkin oli jopa panostettu jonkin verra. Mutta toimintaosastolta Dragon Inn oli aika köyhä. Tappeluita ei ollut riittävästi. Tosin ne vähät olivatkin sitten melkoista mäiskettä. Ei oikein irronnut tällä kertaa Kung Fu - pisteitä tälle tuotokselle. Kunniamaininta luoville markkinonitimiehille. Puolitoistatuntinen leffa oli onnistuttu jakamaan kahdelle kasetille. Huima suoritus sinällään. |