|
Blackadderinkin ensimmäinen kausi alkaa lähetä loppuaan. Tällä kertaa valtakuntaa jäytää Musta Surma, johon syyllisiä ovat tietenkin noidat. Asiaa hoitamaan kutsutaan noidanhaistaja, jonka epäilyn alle ei kannata joutua. Siitä yleensä ei selviä hengissä. Ja tietenkään Edmund ei osaa pitää suurta suutaan tukossa.
***Tämä jakso ei ole aivan ensimmäisen kauden terävintä kärkeä. Noidanhastaja ei saa oikein kipinää mukaan rooliinsa. Mutta silti ihan hyvää huumoria, jonka katsoo pahemmin kiemurtelematta. ***Ensimmäinen näkemäni tämän sarjan jakso - Mr. Beania olen toki katsonut. Ei yhtään hassumpaa, kyllä tämä minun kieroutuneeseen huumorintajuuni vetoaa. Suomentaja oli kylläkin hiukka vaikeuksissa. ***Tämä oli myös minulle ensimmäinen jakso Black adderia. Rowan Atkinsonia olin aiemmin pitänyt vain Mr. Beaninä, mutta ihan mukiinmenevästi näytti naamaansa tuossakin roolissa vääntelevän. Jos tämä ei kerran ollut ihan parhaita jaksoja (Markon mukaan), niin mielestäni se näkyi paikoin hitautena ja tyhjänä hetkenä. Vitsit olivat ihan naurettavia (sanan varsinaisessa merkityksessä) ja niitä oli puolituntiseen varsin mukavasti. Kyllä näitä jaksaa lisää katsoa. |