|
Jatko-osillehan se sitten meni Aavesoturikin. Edellisen jakson tapahtumista ei verojenkerääjämme ole ainakaan onnekkaammaksi häytynyt. Hän törmää keskelle keisarin hallituksen ja pienehkön kapinallisjoukkion kahinaa. Tietenkin mukana on myös joukko aaveita ja demoneita: valesellaisia ja hieman autenttisempaa sorttia. Kapinallisjohtajan tytär muistuttaa jostakin selittämättömästä syystä ensimmäisen osan kaunista aavetta.
Niin, ja onhan mukana myös taistelulajeissa ja magiassa kunnostautunut taolaisoppinutkin. Ei kylläkään tuttu ärjy partanaama.
***Kyllä tämän varsin vaivattomasti Aavesoturiksi tunnistaa. Upeat sinisävyiset maisemat ja leikkisä seikkailullisuus ovat mukana. Huumorikin on (luojan kiitos) varsin selkeää länsimaisellekin katsojalle. Juonenkäänteet jäävät hetkittäin hieman epäselviksi, mutta niinpä tuppasi käymään ykkösosankin kanssa. Taolaismunkki käyttää monipuolisempia taikoja kuin edeltäjänsä. Erikoisesti jähmetyslumouksen kanssa pidetään hupia useampaankin otteeseen. Romantiikkaakaan ei ole unohdettu. Sitä riittikin niin paljon, että päätimme suosiolla jättää kolmannen jakson katsomisen myöhäisempään ajankohtaan. Muuten olisi saattanut sokeritasapaino järkkyä. Arvosana 8+. Olisi tullut enemmänkin, ellei päähenkilöillä olisi ollut tapana jäädä pitkiksi ajoiksi jauhamaan paskaa. Tämä on ymmärtääkseni Tsui Harkin leffojen helmasynti. |