[takaisin videolistaan]


Iron Monkey

Lääkärisedät Kung Fu - hippasilla


 
Ja illan päätteeksi tuhti annos Kung Fu-rymistystä. Tarkemmin määrittelemättömässä (tai sitten olin vain tarkkaamaton) Kiinan menneisyydessä Robin Hood-tyylinen Iron Monkey korjaa yhteiskunnan vääryyksiä hyppimällä kovasti ympäriinsä ja muutenkin viekastelemalla.

Siivilissä rauta-apina on lääkäri, jolla on apunaan aikoinaan ahdingosta pelastamansa neitokainen (joka itsekin taitaa varsin näppärästi taistelulajien salat). Paikalle sotkeutuu toinen lääkäri, joka (kas kummaa!) on hänkin Kung Fun mestari. Ja tietysti ilkeät vallanpitäjät juonittelevat lekurit vastakkain.

***

Marko Ikäheimo

Iron Monkeyn juonipuoli oli kieltämättä vanhaa tuttua huttua. Mutta eipä se olekaan pääasia näissä leffoissa. Kung Fu toimii IM:ssä kertoimella n potenssiin kolme. Taistelukohtausten koreografiat ovat huippuluokkaa ja tappeluksia riittää varsin mukavasti. Kuvaukseen ja lavastukseenkin on kiinnitetty keskivertoa enemmän huomiota.

Erikoisesti kunnioitusta täytyy osoittaa jälleen taitelijoiden tavalle huutaa liikkeidensä nimet ennen niiden suorittamista. Tosin yksi Shao Lin - nunna huijasi ja piti suunsa tukossa. Siksipä varmaankin hän mättikin vastustajiaan melkoisen tehokkaasti päin näköä.

Erittäin hyvä leffa, 9 1/2.

[takaisin videolistaan]